just how lucky we are!
Tänään aamupäivä meni tutuissa ja iloisissa merkeissä Tuesday clubissa.
Näin joulun jälkeen taas noita suloisia kasvoja ja toki se tärkein,
pääsin leikkimään ja laulamaan käyttäen makatonia :D
Ryhmän jälkeen sain Heleniltä kyydin takaisin toimistolle, mut käväistiin Mark & Spencer:llä hakemassa syötävää. Siellä juteltiin et en oo ikinä maistanu sushia ja Helen meni ja osti mulle pienen rasian sushia. Helen ite ei tykkää sushista ja halus ilmeisesti nähdä mun reaktion :D
Noooo, must ei tullu fania mut ei se nyt ihan kauheeta ollu, mut harkitsen seuraavan kerran syönkö vai en :)
Iltapäivästä menin Miken mukana tekemään alkuarviota Sri Lanka:lta muuttaneesta pojasta.
Sanotaanko et se käynti oli jotain odottamatonta ja realismi nosti päätään ja kunnolla.
Me mentiin arvioimaan 13v. poikaa ja sen sekä perheen tarpeita tukeen ym.
Perhe oli muuttanu kolme viikkoa sitten Englantiin ja ystävien avulla saanut katon päänsä päälle, kirjaimellisesti.
Paikalla oli meidän lisäks tulkki, koska perhe ei osannut englantia juurikaan.
Poika, jota mentiin katsomaan ei pystynyt istumaan tai puhumaan, saati kannattelemaan päätään, mutta ymmärsi lähes kaiken, mutta kehitysvamma oli tosi vakava. Poika oli koko ajan äidin tai isän sylissä ja puhuttaessa 13v. on häntä melko vaikea pitää sylissä, koska hän oli täysin velttona.
Perheeseen kuului pojan lisäksi isä, äiti, isosisko ja isoveli. Kyselimme siinä periaatteessa kaikkea heidän elämästään ja kerran koko perhe liikuttui kyyneliin asti puhuttaessa siitä kuinka perheen poika oli kuolla koska oksensi verta eikä syönyt kunnolla 40päivään. Voin kertoa että siinä vaiheessa oli vaikeuksia pysytellä ammattimaisena kun en tiennyt miten olisin ollut.
Päässäni pyöri koko ajan vain että he tarvitsevat apua ja nopeasti, koska heillä ei ollut esim. kuin patja lattialla, jossa poika voi nukkua, mutta tilannetta on vaikea kuvailla. Se vaan tuntu erittäin pahalta ku olis halunnu tehdä kaiken nyt ja heti jotta perhe sais apua. Mut perhe muutti Englantiin, koska kotona perheen isältä kiristettiin rahaa ja kidutettiin. Ja nähdessäni arvet ja jäljet joita isällä oli, sanotaanko se teki todeksi kaikki ne uutiset, joita ulkomailta aina kuulee. Isä piilotteli kotimaassaan hetken, joten kiristäjät siirtyivät perheen vanhimpaan poikaan joka arviolta oli 17v, joten heti tämän jälkeen perhe muutti pois.
En osaa kuvailla perheen tilannetta, koska se on vain jotain minkä tajuaa nähdessään,
mutta itse voi vain ajatella kuinka onnekas ja onnellinen on.
Sitä ei aina tajua tai muista...
Mutta jälleen olen yhtä kokemusta rikkaampi.
Ja huomenna perheen asiat lähtevät eteenpäin, onneksi :)
No laitan tähän loppuun kuvia Lontoon keskustasta
Tää viimone kuva ei nyt ollu mikää onnistunein, mut laitetaan ny ku näkyy täkäläine taksitolppa ja kaikkee.
Mutta olen kyllä niin kiitollinen kaikista teistä ihmisistä elämässäni.
I'm so so so glad!
Olen ollut sitä aikaisemminkin, mut kirjotetaan se oikee näkyvii ;)
<3
Hellou!
VastaaPoistaOn varmasti ollut vaikuttava kokemus kuulla ja nähdä perheen tarinaa. Se on toisinaan todella tuskallista, kun kuulee, miten joidenkin ihmisten asiat ovat ja itse ei pysty heti auttamaan. Ollaan oikeasti onnellisia, mitä meillä on ja muista kuitenkin, että ne hetket, mitkä ootte perheelle antaneet ovat jo askelia parempaan. Meretkin koostuu monista pienistä pisaroista. Se, mitä sua tunnen, niin tiedän, että kyseinenkin perhe kuten kohtaamasi ihmiset ovat siellä hyvissä käsissä. :)
Paljon voimia ja hyvää työviikon jatkoa sinne! :) Kyl me tiedetään...ja toivottavasti säkin tiedät kuinka tärkeä sä oot monen ihmisen elämässä. :)
Jannu
Jani: Kiitos kommentista ja viisaista sanoista :) Hyviä neukkareita viel sulle, taitaa huomenna olla se viimone päivä! Toivottavasti on ollu mukavaa, vaik kyl siel vissii ain on ollu suht rentoo. Kyllä tää loppuviikko menee tääl varmaa mukavasti. Kuullaanhan :)
VastaaPoista