little i knew

Terkut pohjoosesta & tien päältä!

Sen verran palaan viel ajassa taaksepäin et kerron menneistä päivistä.

Eli tosiaan keskiviikon ja torstain ajan meen asutus sijaitsi Surf'N'Snow hostellissa,
10 hengen huoneessa, jossa kaikki oli tällä hyömyä tyttöjä.
Olihan se vähän erilaista nukahtaa yhdeksän muun ihmisen tuhinaan ja tohinaan,
mut ei valitettavaa :)
lämmin suihku, kunnon sänky ja iloiset kanssaihmiset eivät antaneet aihetta valittaa.
Käytiin siinä torstai-illalla viel istuskelemassa yksillä hyvässä seurassa,
Patsyn (britti) ja korealaisen tytön kans,
jonka nimeä me ei kumpikaan Tiinan kans muistettu
ku ei osattu sitä ees alunperin sanoa.

Perjantaina kirjauduttiin ennen kahdeksaa ulos hostellista
ja käytiin noutamassa meen vuokraama unelmien auto.
Uuh, mikä katujen komea ritari sieltä paljastuikaan!!
Hopean värinen haarniska kiilteli auringossa,
kun ritarimme odotti meitä täydessä iskussa, luonnollisesti.
Ritarimme Howard, oli arvostettua Nissaneiden sukua ja malliyksilö.
Siitä sitten Howardin, ystävien kesken Howien,
johdattamina lähdettiin sykkimään kohti pohjoista kärkeä läpi vilkkaan liikenteen,
hokien mielessä koko ajan; Keep left!

Tottakai Tiina hoiti homman kotiin kuin vanha tekijä,
vaikka kartturi välillä keskittyi muuhunkin kuin kartan lukuun.
Monta kilometriä tuli mittariin perjantaina ja pysähdyksiä ei matkalla kauhiasti tehty, perinteiset ”mul ois hätä”-paussit.
Automatkalla tosiaan sivuutin melko mallikkaasti kartturin tehtäväni
ja keskityin lähes kokonaisvaltaisesti ihastelemaan sekä kuvaamaan maisemia :)

Dargaville tarjosi meille mahdollisuuden pidempään pysähdykseen ja siihen tartuttiin. Vietettiin yö Greenhouse hostellissa, jossa myös levitin ilosanomaa Jutista (Timo Jutila).
Sain siis lähtöpäivänäni kyseisen toimeksiannon ja sillähän sitten mennää.
Todisteena laitan tänne kuvan myöhemmin.

Tänään, lauantaina, oli sit mun vuoro ajaa!!
Innoissani ja siis vaan vähän hermostuneena siinä sitte aamusella startattiin Howien ja Tiinan kans.
Ajamine alko sujuu yllättävänki helposti sitte muutaman kilometrin jälkee.
Tosin ajoasento ja keskittyminen oli sitä luokkaa ku ensimmäistä kertaa olis ratissa.
Joissain kohden tiet oli sen verran mutkasia ja haastavia, et meno muistutti pohjolarallia. Ajoasento ja keskittyminen todisti myös samaa.

Kenellekään ei varmaan tuu yllätyksenä, mut pakko mainita,
et näkymät matkalla oli aivan HUIKEITA!
Sen mitä katse pystyi harhautumaan tieltä.
Kylmiä väreitä meni muutamaan otteeseen, eikä todellakaan sen takia et olis ollu kylmä! Henkeäsalpaavaa! :)
Uusi-Seelanti tuntuu olevan sekoitus kaikkea.
Täällä on mahdollista kasvaa samalla pläntillä esim. palmuja ja havupuita. huh huh.

Mut mukavasti päästiin perille sinne minne oli tarkotus
eli n.100km päästä Cape Reingasta, Kaitaia:n.

Kaitaia on pikkasen isompi paikka kun Dargaville,
ja tääl on myös enemmän reissaajia.
Sattui myös ensimmäinen suomalainen vastaan!
Kuopiolainen tyttö, joka viel kaiken lisäks tuli samaan 5hlö huoneesee meen kans.
Huomenna Howie pääsee taas hommiin ja rullataan Cape Reingaan,
ja se onki sit pohjoisin mihi on mahdollista päästä.
Päivä menee varmaa siellä pyöriessä ja sit illaksi suunnataan Kerikerille,
jossa oottaa mm. meidän teltta. Eli myös nää kaksi saksalaista Flo & Caroline,
joihin Tiina tutustu enne ku mä ehdin tänne :)

Mut palataan taas. Lisäisin mielelläni kuvia mut tän hetkisellä netillä se ei onnistu,
mut koitetaa huome!
Ilma on n.20 astetta, taivas pilvetön, tunnelma rento, seura hyvää ja meno maittaa.

Rakkaat terkut sinne kotio :)